Joulukoristelua Paston bussiasemalla.
Pyrin paluumatkalla välttämään ylipitkiä bussimatkoja, mutta se johti osittain ojasta allikkoon. Pitimpiä reittejä ajetaan ilmastoiduilla luksusbusseilla, mutta lyhyempiä reittejä ahtailla ja ilmastoimattomilla romuilla.
Joka tapauksessa nyt olen vähäksi aikaa saanut bussimatkailusta tarpeekseni.
Tulcan, Ecuador
Bussimatka Quitosta rajakaupunki Tulcaniin kesti 5,5 tuntia. Olin yötä ihan bussiaseman vieressä olevassa Las Alpes -hotellissa (10 USD). Huone oli aivan jumalattoman kylmä ja sairastuin, vaikka vilttejä oli sängyssä riittävästi. Wlan-salasanaa piti kysyä kolme kertaa ennen kuin sen sain.
Kuten kylmyydestä saattaa arvata, Tulcan sijaitsee korkealla vuoristossa. Se on Ecuadorin korkeimmalla merenpinnasta, 2950 metrissä, sijaitseva kaupunki.
Pasto, Kolumbia
Pastossa kuljin taksilla (3500 pesoa, 1,40 e) keskustan Koala Inniin (17 000 pesoa, 7 e, jaettu kph, wlan) ja takaisin. Sain pesetettyä siellä likaiset vaatteeni (6000 pesoa eli 2,40 e).
Iltayöstä otsa oli ihan kuuma ja palelin kovasti. Aamulla kuitenkin pannukakku/hedelmäaamiainen (4000 pesoa eli 1,6 e) maistui.
Popayan
Minulla oli oksettava olo matkapahoinvointilääkkeestä huolimatta melkein koko 7,5 h bussimatkan (30 000 pesoa, 12 e) Pastosta Popayaniin. Ruokatauolla vessassa työnsin kolme sormea kurkkuun oksentaakseni, mutta mitään en saanut tulemaan.
Olin Popayanissa yötä Hosteltrail.com-hostellissa (38 000 pesoa, 15 e), vaikka se viimeksi yritti veloittaa minulta yöpymisen kahteen kertaan.
Cali
Velotax-bussi Popayanista Caliin kesti 3 h ja maksoi 15 000 pesoa (6 e). Iguanassa ei ollut yksityishuoneita vapaana enkä huolinut dormia sen nähtyäni. Löysin kuitenkin nopeasti halvan huoneen (20 000 pesoa, 8 e) Santor-hotellista 8. avenuelta.
Olo oli parempi, mutta räkä valui.
Armenia
Armenia oli puolimatkan krouvi Calista Bogotaan, tai selvästi alle puolenvälin se oli. Ajelin taas taksilla keskustaan hotelliin ja takaisin (1,60 e). Mehubaarissa oli todella muodollisesti pätevä työntekijä, en nyt jaksanut ottaa teille kuvaa…
Bogota
Armeniasta Bogotaan kesti bussilla käytännössä 8 h, ihanneaikataulun mukaan 6 h. Yritin tulla bussilla vanhaan kaupunkiin (Candelariaan), mutta puolen tunnin odottelun jälkeen luovutin ja otin taksin (20 000 pesoa, 8 e).
Loysin sijan kolmannesta majatalosta, hostelli Fatima, oma huone jaetulla kylppärillä 35 000 pesoa (14 e). Sängynpohja laukesi räsähtäen klo 7 aamulla, nousin editoimaan videota ja päivittämään blogia.