Matkailuvuosi 2023 oli ulkomaanmatkojen osalta kohtalainen eli tein kaksi ulkomaanmatkaa. Toinen oli Gran Canarian 10 päivän matka keväällä ja toinen kolmen viikon Itä-Euroopan kiertomatka autolla syksyllä.
Tammikuun alussa kävin luistelemassa Tohlopin luisteluradalla, joka on Tampereen seudun paras retkiluistelupaikka. Tammikuun lopulla kävin Helsingissä matkamessuilla pitkästä aikaa koronatauon jälkeen.
Helmikuussa kävin kuvaamassa Tampereen penkkareita, ja myin yllä olevan kuvan käytettäväksi äidinkielen oppikirjassa.
Helmi-maaliskuun vaihteessa tein 10 päivän matkan Gran Canarialle. Norwegianin lennot sain ilmaiseksi Bank Norwegianin pisteillä. Suurimman osan ajasta vietin Las Palmasissa, jossa olin sopivasti Las Palmasin karnevaalien suuren kulkueen aikaan.
Yllä on valokuvagalleria Las Palmasista, Puerto Moganista ja Maspalomasista. Kuvia klikkaamalla ne avautuvat isoina. Kaikki kuvat on kuvattu puhelimen kameralla.
Vappuna kävin kuuntelemassa Tampereen ylioppilastalolla Martti Servoa. Toukokuussa kävin myös Kotimaan matkailumeissulla.
Muutin toukokuussa Kangasalta Tampereen Pohtolaan. Kävin tutustumassa lähimaisemiin eli Hiedanrantaan ja Lielahden kartanoon. Kesällä kävin patikoimassa Tampereen lisäksi Ruovedellä ja Virroilla.
Kesällä tein melkoisen urakan eli kävin uimassa jokaisella Tampereen 34 yleisellä uimarannalla. Eikä siinä kaikki, jatkoin vielä kaikki Pirkkalan, Nokian, Lempäälän ja Ylöjärven viralliset uimarannat. Yhteensä tuli siis uitua 65 uimarannalla.
Heinäkuussa kävin Lahdessa Kalevan kisoissa, matkalla sinne Vääksyn kanavalla.
Kävin kesällä Himangalla kotiseutumarkkinoilla, Satamarockissa ja venetsialaisissa, pääsiäisenä mökkirannassa pääsiäiskokolla.
Syyskuussa kävin Vanhalla Raumalla ja Porissa, yllä oleva kuva on Porin Reposaaresta.
Syys-lokakuussa tein kolmen viikon ja 6500 km mittaisen Itä-Euroopan automatkan, jonka pääkohde oli Romania. Kirjoitin matkasta 10 postausta.
Lokakuussa Tampereelle palattuani ehdin vielä kuvata ruskamaisemia.
Joulukuussa sain otettua hienoja kuvia Tampereen joulunvietosta, Valkea-valotapahtumasta ja valoviikoista.
Loppuvuodesta TikTok-videoideni katsojamäärä lähti nousuun. Katsoituinta eli yllä olevaa Ranta-Tampellan kanava -dronevideotani on katsottu TikTokissa 63 500 kertaa.
Lisäsin vuoden mittaan valokuvia Reissuesan kuvapankkiin, jossa on nyt myynnissä noin 650 kuvaa. Suurin osa kuvapankkikuvista on ilmakuvia Tampereen seudulta.
Matkamessulippujen arvonta vuoden 2024 matkamessuille
Olen mukana matkamessuilla somevaikuttajana, ja arvon siinä ominaisuudessa kaksi kolme matkamessulippua seuraajilleni. Lippu oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn matkamessuille ja samalla myös viereisille Caravan-messuille.
Voit osallistua kahden kolmen ilmaisen matkamessulipun arvontaan kertomalla tämän vastauksen kommenteissa millaisia matkasuunnitelmia sinulla on tälle vuodelle.
Arvon liput ke 17.1.2024 klo 19.30, ja ilmoitan voittajille sähköpostilla. Julkaisen voittajat myös tämän postauksen kommenteissa.
Päivitys ke 17.1.2024 klo 12.53: lisäsin vielä kolmannen pääsylipun arvontaan eli arvon toiselle voittajalle kaksi lippua ja toiselle yhden lipun.
Päivitys ke 17.1.2024 klo 20.10: arvonta suoritettu, voittajat mainittu alla kommenteissa.
Seuraava kohteeni on Berliini
Kroatiaan olisi tarkoitus suunnata 🙂
Onnea, voitit 2 lipun paketin, lähetin liput sähköpostin liitteenä.
Seuraava kohteeni on Barcelona tai Rooma
Tänä vuonna on jo varattu matkat Suomen ihanalle Kolille talvimaisemiin ystävättären kanssa, Espanjan keväiseen Fuengirolaan miehen kanssa sekä moottoriurheilufani-poikani kanssa Italian Imolaan Formula 1 -katsomoon. Ehdinpä jo loppiaisena pyörähtää Tallinnassakin. Matkailu on elämän suola 😊
Onnea, voitit lipun matkamessuille, lähetin lipun sähköpostin liitteenä.
Matkamessuille tammikuussa. Kalajoelle kylpylään helmikuussa, maaliskuussa Barcelonaan ja muualle Espanjaan, ehkä Kanarian saarille. Kesällä Norjaa, syksyllä Kreikkaan, Kroatiaan tai sinne päin jonnekin, Montenegrokin kiinnostaisi. Ja kesällä jotkin festivaalit.
Espanjaan ja Kreikkaan olisi tarkoitus mennä.
Pohjois-Espanja on suunnittelun alla :)
Italiaan (Toscana tai Umbria) tai jotakin ihan muuta. Tarkoituksena juhlia 50v+50v juhlia mieheni kanssa. Ideoita 100v matkalle haetaan messuilta 😊
Matkamessuilta haen vinkkejä mieheni 50 v matkaa varten.
Seuraavaksi Espanja ja keväällä ehkä joku pitkä viikonloppu lähempänä😊
Seuraavaksi toivottavasti Italiaan
Tänä vuonna ajattelin tehdä kierroksen Baltian maissa
Egyptissä olisi tarkoitus keväällä käydä. Se on sielun kotini, ei ole toista vastaavaa tullut vastaan.
Japaniin olisi tarkoitus mennä!
Kesällä Etelä-Eurooppaan.Tarkemmat suunnitelmat vielä tekemättä. 😊
Japani!
USA mielessä
Irlanti haaveena
Meksiko :)
Kotimaan matkailua, ehkä joku kylpyläloma
Thaimaa